sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Maaottelu

Tulisydämen Anastasia oli edustamassa Suomea maaottelussa Juuassa.
Maaottelu on Suomi-Ruotsi-Norja välinen kamppailu.
Ja hienosti edustikin, keli oli todella haastava, sillä koko yön jatkunut lumipyry jatkui koko kisapäivän eikä metsässä ollut jäljen jälkeä. Hiensoti Nortti kuitenkin kaivoi kaksi jänistä liikkeelle ja oli kisan ainoa koira jolla ei tullut yhtään tyhjää erää!!! Nortti on kuten emänsä melko tiukka ja jäljen päälle valunut puuteri lumi heikenti hajua ja ääntä tuli niukasti. Hienosti kuitenkin Voi 1 77,16 p Koko kisan 2. harmittavasti hävisi todella tiukassa kisassa voittajalle 0,24 p.

Olemme todella ylpeitä Annesta ja Nortista! Hienoa!


Sain myös viestiä Metkun (T Cheek) omistajalta, Metku on ajellut nyt useamman kerran kettua, sillä heilläkin jäniskanta on heikentynyt huomattavasti.

Myös uutisia D-pentueista kuului, sekä Davelle että Dannylle on taas kaatoja tullut! Hyvä poijjaat!


Loppuun taas kuvasaastetta :-D


Aamu (Jarfa's Tulisydän) täytti eilen 1 vuoden <3







Pikkuisen muuttui kelit yhden metsäpäivän aikana




torstai 24. marraskuuta 2016

Dreeverien SM-kokeet ohitse

Tulisydämen Anastasia pääsi dreeverien SM-kokeisiin!! Onnea Anne!

Kokeet on käyty ja Nortilla oli huonoa arpaonnea lauantaina ja joutui ns. tyhjään maastoon. Alueella jossa irtilasku oli ei löytynyt kumpanakaan päivänä jänistä ja sunnuntain koira laskettiinkin eri paikkaan toiselle erälle josta ajettava löytyi. Harmittavaa Nortin kohdalla sillä sunnuntaina pupu kulki todella hienosti ja tulokseksi Voi 1 84,82p! Sijoitus Nortilla kisoissa 10.



Suomenmestariksi ajoi upeasti C-pentueemme isä Eräkaveri EK-Jore II !!!!! Onnea Jouko Jyrkönen!!
Täytyy vielä kertoa, että Jore on kolmas Joukon koira joka on ajanut itsensä mestariksi eli taito on Joukolla käsissä!
Valitettavasti en saanut kuvattua koiria, vaikka perjantaina olinkin kisapaikalla, joten laitetaan vanhat kuvat koirista.



Jouko ja M-16 FI KVA Eräkaveri EK-Jore II



D-pentueesta kivoja kuulumisia: Suurin osa pennuista on saaneet jo ajoja alle ja kaatojakin! Jotkut hurjimmat ajavat jo tunteja ja hukkien selvittelykin alkaa pikku hiljaa luonnistua. Saa nähdä joko ensi vuoden puolella nähdään joitakin jo kokeissa. Ikää näille tulee 8kk marraskuun 29. päivä.

Jälleen olen harjoitellut kuvaamista:







maanantai 31. lokakuuta 2016

Kuulumisia

Anne ja Nortti ovat taas kokeilleet hienoin tuloksin. Toivotaan että pisteet riittävät SM-kokeisiin.

Itse jätämme maaottelun väliin, mutta Anne ja Nortti pääsevät tilallemme ja sitäkin saa taas jännittää! Eli peukut pystyn Annelle ja Nortille.

Bellalla on ollut hieman huonoa tuuria kokeissa ja voisi ehkä hieman treenata tottelevaisuutta tuolla metsässä :-D Intoa on vaikka muille jakaa.

Ellu on tappanut nyt muutaman supin ja se kostautui pöpöllä nenässä ja antibioottikuuri.

Senna on ajellut hienosti kettua useampana päivänä ja yksi kettu nurin!



Myös Tiitu sai palkintonsa ajosta ja ensimmäinen rusakko kelpo ajossa nurin! Tästä se lähtee!!


Davesta sain uusia kuvia, kovin on pojasta tullut komea



Joitain kuvia E-pennuista


Ellinoora "Noora"

Eini "Ella"


Erin "Aida"

Emma

Loppuun omien koirien pöllöilyä ja kuvatuksia







tiistai 4. lokakuuta 2016

Kuukausi on vierähtänyt aikaa edellisestä kirjoituksesta

Mihin kaikki aika haviää?

Olen taas innostunut valokuvaamisesta, joten varmaan osa ajasta menee kameran kanssa. Toki metsässä vietetään aikaa koirien kanssa. ja sen jälkeen on yleensä aika väsynyt.

Kasvateilta saatu taas hienoja kuulumisia.
T Anastasia ajellut hienoja tuloksia ja toivottasti myös SM-paikka alkaisi varmistumaan, pidetään isosti peukkuja Nortille ja Annelle.

On se Anne ehtinyt Nortin kanssa metsällekin ja päässyt neitiä palkkaamaan!
Jälleen kerran olen niin ylpeä tuosta parista!


T Annbellalle ovat saaneet muutamia pupuja reppuun, mutta heidän metsästysmaillaan on muutama koira joutunut suden uhriksi, joten irtilasku pitää tehdä tuttavien mailla.

Tässä Bella Liperissä vieraana, tauolla.


T Carola on ajellut hienoja pätkiä ja vihdoin ja viimein se ensimmäinen kaatokin on tytölle saatu!!!

Hyvä Pekka ja Carola!!!!


T Doris jatkaa ajurin elämäänsä vauhdikkaasti, sillä eräksi on päätynyt jänisten ja rusakoiden lisäksi mäyrä! Ei ole Doris paljoa periksi antanut vaan pitänyt mäyrää haukussa niin että se oli pakko ampua. Luonnetta siis löytyy riistan kanssa! 



T Danny on saanut myös ensimmäisen kaatonsa! Eli nyt D-pentueesta 3/6 on jo saalista! Onnea Danny ja Esa!!


Täytyy kuitenkin muistaa, että jokainen pentu ja jokainen koira ovat yksilöitä. Toisilla menee hieman kauemmin ymmärtää mitä varten siellä metsässä ollaan ja saada tarvittava rohkeus. Se vaatii useita tunteja metsässä ja pitkää pinnaa. D-pennut ovat vielä pentuja ja joskus voi mennä jopa 1,5 vuotta ennen kuin asia koiralle valkenee, eli malttia vaaditaan!



T Ellinoora "Noora" ja T Elastinen "Elis" ovat muuttaneet nyt omaan kotiinsa Ruotsiin Carina Jonssonin ja Katharina Antonssonin luokse!




Samalla reissulla kun veimme Eliksen ja Nooran Lahteen kävimme katsomassa kuinka Doris on kasvanut. Edelleen kaunis neiti on <3

Metsässä on tullut aikaa vietettyä kaikenlaisten koirien kanssa. Kävin testaamassa kuinka T Bella Notte innostuisi linnuista. Bellalla taisi kuitenkin mennä aikaa ihmetellessä irtioloa metsässä, ehkä jos muutaman kerran siellä kävisi...




Yllä: Tiitun ja Rutun tyylinäytteitä





Muutamia luontokuvia
ja
ihan loppuun pönöttäjiä

Bestikset


Äiti Tulisydämen Angelique ja tytär Tulisydämen Desiree


Kolmessa polvessa Ruttu, Tiitu ja Ellu


Tiitu ja mummo Ellu