sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Maaottelu

Tulisydämen Anastasia oli edustamassa Suomea maaottelussa Juuassa.
Maaottelu on Suomi-Ruotsi-Norja välinen kamppailu.
Ja hienosti edustikin, keli oli todella haastava, sillä koko yön jatkunut lumipyry jatkui koko kisapäivän eikä metsässä ollut jäljen jälkeä. Hiensoti Nortti kuitenkin kaivoi kaksi jänistä liikkeelle ja oli kisan ainoa koira jolla ei tullut yhtään tyhjää erää!!! Nortti on kuten emänsä melko tiukka ja jäljen päälle valunut puuteri lumi heikenti hajua ja ääntä tuli niukasti. Hienosti kuitenkin Voi 1 77,16 p Koko kisan 2. harmittavasti hävisi todella tiukassa kisassa voittajalle 0,24 p.

Olemme todella ylpeitä Annesta ja Nortista! Hienoa!


Sain myös viestiä Metkun (T Cheek) omistajalta, Metku on ajellut nyt useamman kerran kettua, sillä heilläkin jäniskanta on heikentynyt huomattavasti.

Myös uutisia D-pentueista kuului, sekä Davelle että Dannylle on taas kaatoja tullut! Hyvä poijjaat!


Loppuun taas kuvasaastetta :-D


Aamu (Jarfa's Tulisydän) täytti eilen 1 vuoden <3







Pikkuisen muuttui kelit yhden metsäpäivän aikana




torstai 24. marraskuuta 2016

Dreeverien SM-kokeet ohitse

Tulisydämen Anastasia pääsi dreeverien SM-kokeisiin!! Onnea Anne!

Kokeet on käyty ja Nortilla oli huonoa arpaonnea lauantaina ja joutui ns. tyhjään maastoon. Alueella jossa irtilasku oli ei löytynyt kumpanakaan päivänä jänistä ja sunnuntain koira laskettiinkin eri paikkaan toiselle erälle josta ajettava löytyi. Harmittavaa Nortin kohdalla sillä sunnuntaina pupu kulki todella hienosti ja tulokseksi Voi 1 84,82p! Sijoitus Nortilla kisoissa 10.



Suomenmestariksi ajoi upeasti C-pentueemme isä Eräkaveri EK-Jore II !!!!! Onnea Jouko Jyrkönen!!
Täytyy vielä kertoa, että Jore on kolmas Joukon koira joka on ajanut itsensä mestariksi eli taito on Joukolla käsissä!
Valitettavasti en saanut kuvattua koiria, vaikka perjantaina olinkin kisapaikalla, joten laitetaan vanhat kuvat koirista.



Jouko ja M-16 FI KVA Eräkaveri EK-Jore II



D-pentueesta kivoja kuulumisia: Suurin osa pennuista on saaneet jo ajoja alle ja kaatojakin! Jotkut hurjimmat ajavat jo tunteja ja hukkien selvittelykin alkaa pikku hiljaa luonnistua. Saa nähdä joko ensi vuoden puolella nähdään joitakin jo kokeissa. Ikää näille tulee 8kk marraskuun 29. päivä.

Jälleen olen harjoitellut kuvaamista: